Niisk!

Leikkasin puolisen vuotta sitten tukkani radikaalisti lyhemmäksi. Olin tyytyväinen lopputulokseen, se oli pirteämpi, helppohoitoisempi ja ei vaatinut niin pitkää laittoaikaa että sen sai hyvin. Silloin tuoreessa muistissa oli pitkän tukan ärsyttävät puolet: kuivausaika,laittoaika, muotoilutuotteiden nopea hupeneminen,ja se että usein mulla oli vain nuttura,kun en jaksanut aamuisin alkaa väkertämään föönien ja muiden mööpeleiden kanssa.

Aloitin lyhennysprojektin vähän kerrallaan-meiningillä. Ensin leikkautin sellaisen pikku sievän rokkitukan, elikkä siis päältä lyhyemmän, ja alta se pysyi pitkänä. Sitten ennen joulua pätkäisin viistopolkan.

Nyt mulla on sitten jonkun aikaa ollut sama viistopolkkamalli, mutta vielä lyhyempänä, pisimmät osiot yltää suunnilleen puoleen poskeen. Tämä pitkä kitinä yrittää olla johdantoa sille tosiasialle että jostain kumman syystä (vaikka oon edelleen tyytyväinen hiusmalliini) mulla on yhtäkkiä ikävä pitkää tukkaa:/  yritän kovasti muistuttaa itselleni kuinka hankalaa ja aikaa vievää pitkien hiusten kanssa eleleminen oli. Ehkä tässä on kyseessä joku myöhästynyt trauma hiustenleikkuuseen liittyen, tiedä häntä. Tai sitten tämä johtuu keväästä, kun ihmisten hiukset hulmuilee vapaina ilman pipoja ja hattuja. Ehkä tämä surku tästä väistyy ja olen taas tyytyväinen tukkaani kuten ennenkin. Voinhan aina muistuttaa itseäni siitä että hiukset ovat kasvava luonnonvara:)